Vuosikertomus vuodelta 2023

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2023

 YLEISTÄ

Vuosi 2023 oli yhdistyksemme 38. toimintavuosi. Sääntömääräisiä kokouksia pidettiin kaksi, kevät- ja syyskokoukset. Toimintavuonna pidettiin 9 kuukausitapaamista lounaineen ja luentoineen. Kuukausitapaamisiin Astrum-Areenalla osallistui 100–160 jäsentä vieraineen.


Kerhot ovat toimineet normaalisti. Syksyllä aloitettiin uutena ’kerhona’ digiopastus kerran kuussa.  


Jäsenmäärä on hyvässä nousussa; vuoden aikana liittyi 57 uutta jäsentä ja poistui 21. Ikäjakauma oli seuraava: 60–69-vuotiaita 50, 70–79-vuotiaita 174, 80–89-vuotiaita 91 ja 90–99-vuotiaita 21 jäsentä, keski-ikä on 77 vuotta. Vuodenvaihteen jäsenmäärä oli 340. Kunniajäseniä on neljä: kunniapuheenjohtaja Matti Lassila ja kunniajäsenet Pentti Laakkio, Riitta Anttila ja Olli Anttila.   


Jäsentiedotteita lähetettiin kaksi. Yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin jokaisessa ilmestyneessä Salon Kaupunkitiedotteessa ja kuukausittain Salonjokilaakso-lehdessä sekä Salon Seudun Sanomien Tänään-palstalla kerhojen kokoontumisista. Alkuvuodesta oli Salon Seudun Sanomissa Paula Raumanin laatima juttu yhdistyksen järjestämistä keilamestaruuskisoista, yhdistyksen valinnasta V-S piirin parhaaksi yhdistykseksi. Salonjokilaaksossa oli juttu meidän ulkoilupäivästämme toukokuussa. Yhdistyksen nettisivuja pidettiin ajan tasalla jatkuvasti, ja sähköposteja (176 kpl) sekä tekstiviestejä lähetettiin tarvittaessa. Facebook-sivua pidettiin ajan tasalla. Sivulla on 296 seuraajaa. Esitettämme jaettiin tilaisuuksissa.   

HALLITUS

Puheenjohtajana toimi Ilpo Sairanen, varapuheenjohtajana Harri Patrikka, tiedottajana Paula Rauman, sihteerinä Päivi Attila, jäsenhankintavastaavana Matti Laakso, kotisivuvastaavana Pirjo Nurminen, taloudenhoitajana Heli Heinonen, jäsenrekisterin ylläpitäjänä Leena Flemming. Matkoista ja retkistä vastasi Birgitta Suominen.

Hallitus kokoontui toimikauden aikana 10 kertaa ja lisäksi kokoonnuttiin yhdessä edellisen hallituksen jäsenten, piirin puheenjohtajan, kerhonvetäjien ja toimihenkilöiden kanssa ns kiitoslounaalle (Rikala Bar & Grill) sekä syksyn alussa pidettiin suunnittelupalaveri laajennetulla osanotolla Rikalanmäellä. Syyskuun hallituksen kokous pidettiin Ilolansalossa samalla tutustuen paikkaan.

Toimihenkilöinä arpajaisjärjestelyistä vastasivat Ritva Peltonen ja Tuulikki Koski, Facebookia päivitti sihteeri Päivi.  Puheenjohtaja Ilpo Sairanen huolehti tekstiviestitiedotuksesta. Digiseniorina aloittivat syksyllä Kalervo Lehtonen ja Timo Luukka.

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Sinikka Nikander ja Anja Mäenpää.

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET

Kevätkokous pidettiin 15.3.2023 Astrum-Areenalla. Puheenjohtajana toimi Arja Lystilä. Läsnä oli 126 jäsentä. Yhdistyksen virallisiksi edustajiksi tuleviin piirikokouksiin valittiin Riitta Anttila, Olli Anttila, Päivi Attila, Pirjo Nurminen ja Juha Järvinen ja varalle Birgitta Suominen ja Martti Attila. Kunniajäseniksi kutsuttiin Pentti Laakkio, Riitta Anttila ja Olli Anttila.

Syyskokous pidettiin 15.11.2023 Astrum-Areenalla. Puheenjohtajana toimi Arja Lystilä. Läsnä oli 94 jäsentä. Kokous hyväksyi osana Senioriliiton sääntöuudistusta yhdistykselle uudet säännöt. Merkittävin muutos säännöissämme oli, että yhdistys muutti nimensä kuulumaan Salon seniorit ry ja siirtyi yhden vuosikokouksen malliin aiemman kahden kokouksen sijaan. PRH hyväksyi uudet säännöt 16.11.2023

KUUKAUSITAPAAMISET

Tammikuu 18.1.2023

Tietoturva-asioita senioreille – Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin sihteeri Annele Silvennoinen. 118 jäsentä osallistui.

Helmikuu 14.2.2023

Eduskuntavaaleista kertoi Salon Seudun Sanominen entinen päätoimittaja Ville Pohjonen, läsnä 109 jäsentä.

Maaliskuu 15.3.2023

Ajankohtaiskuulumiset Salon kaupungilta toi meille kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen.   Kevätkokous. 130 jäsentä. Arpajaislippujen poikkeuksellinen hinta oli 5 euroa. Kertyneet rahat 665 € lahjoitettiin Ukrainaan SPR:n kautta.    

Huhtikuu 19.4.2023

Elämää läheisen sairastaessa vakavasti. Kirjallisuustieteen professori, kirjailija Hanna Meretoja. Hän kertoi myös kirjastaan Elotulet, 112 jäsentä.

Toukokuu 17.5.2023

Historiateoksen laatimisesta kertoi Janne Väistö Salon kansallisesta historiayhdistyksestä. 102 jäsentä.

Syyskuu 20.9.2023

Arjen turvallisuus oli aiheena Reserviläisliiton toiminnanjohtajan Minna Nenosen esitelmässä, kuulolla 152 jäsentä.

Lokakuu 18.10.2023

Hyvä ravitsemus tukee toimintakykyä ja edistää hyvinvointia – Marjaana Manninen Gery ry:n voimaa ruuasta hankkeesta, 121 jäsentä.

Marraskuu 15.11.2023

Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta kertoi Varhan vanhusneuvoston jäsen Anne Juntti. Kuulimme myös Salon vanhusneuvoston kuulumiset jäsen Anna-Liisa Vessliniltä. Syyskokous, 94 jäsentä.  

Joulukuu 20.12.2023

Jouluista tunnelmaa loivat Salon seurakunnan pastori Liisi Kärkkäinen ja kanttori Matti Rantatalo, 147 jäsentä.

MATKAT, RETKET JA MUUT TAPAHTUMAT

Tammikuu

Tammikuun 12. päivä pidimme uusien jäsenten infotilaisuuden kahvien kera Kahvila-konditoria Kultaisessa Tuoksussa, 26 uutta jäsentä oli paikalla.

Vuoden ensimmäinen retki tehtiin 25.1.2023 musikaaliin ’Anastasia’ Tampereen teatterissa, 36 osallistujaa.

Helmikuu

25.2.2023 katsottiin näytelmä ’Ensimmäinen tasavalta’ Suomen Kansallisteatterissa Helsingissä, 52 osallistujaa.

Maaliskuu

21.3.2023 vierailtiin Espoon modernin taiteen museo Emmassa Tapiolassa ihastelemassa Kyösti Kakkosen lasi- ja keramiikkataidekokoelmaa ja viereisessä Kello- ja korumuseo Kruunussa Tapio Wirkkalan korunäyttelyssä. 40 osallistujaa.

Maaliskuussa Salon tennisseura tarjosi meille ilmaisen tutustumisen tennikseen.

Huhtikuu

Huilittiin.

Toukokuu

9.5.2023 matkattiin Mänttään Serlachius museo Göstaan. Mukana 25 jäsentä.

24.5.2023 nautittiin Suomen Kansallisoopperan areenakiertueen monipuolisesta esityksestä Turun Gatorate-keskuksessa, 49 osallistujaa.

Senioriliiton valtakunnallisen liikuntapäivän teemalla käveltiin jokivartta pitkin ja juotiin pullakahvit torilla Kurilassa.

Kesäkuu

1.6.2023 vierailtiin Porkkalanniemellä ja Igor-vuokrakausimuseossa, tutustuttiin Isä Haritonin johdolla Pokrovan ortodoksisen veljesyhteisön kirkkoon Kirkkonummella ja vielä Hvitträskiin, kansallisromanttisen arkkitehtuurin ja designin helmeen, 50 osallistujaa.


Heinäkuu lomailtiin.

Elokuu

21.-23.8.2023 matkattiin Launokorven kyydillä Saarenmaalle, yövyimme Kuressaaressa Spa hotelli Meressä. Tutustuimme erittäin monipuolisesti alueen merkittäviin kohteisiin, historiaan ja luontoon. 43 jäsentä.

Syyskuu

6.9.2023 olimme mukana Salva ry:n järjestämillä Seniorimessuilla Salon torilla. Teltallamme vieraili ainakin 100 henkeä. Jaossa oli omenia ja mehua, Senioriliiton mainostavaraa ja Patina-lehtiä. 

21.9.2023 nautimme Korsuorkesterin jäähyväiskonsertista ’Malja huomispäivälle’ Turun konserttitalossa, 55 osallistujaa.

26.9.2023 tutustuimme Salon uuteen seurakuntataloon.

Lokakuu

4.10.2023 vierailimme Olkiluodon ydinvoimala-alueella, tutustuen uuden Olkiluoto 3:n toimintaan vierailukeskuksessa, ydinjätteen varastointiin syvällä maan alla ja asioista kertovaan näyttelyyn. Lisäksi tutustuimme Engelin suunnittelemaan Vuojoen kartanoon, 50 osallistujaa. 

Marraskuu

11.11.2023 Cabaret musikaali Turun Kaupunginteatterissa, 50 osallistujaa. 

Joulukuu

8.12.2023 nautittiin jo perinteeksi muodostuneesta Salon musiikkiopiston opiskelijoiden joulukonsertista Hilkansalissa, ja kartutettiin samalla opiston stipendikassaa. 77 osallistujaa.

KERHOT

Kirjallisuuspiiri kokoontui 8 kertaa Esterinkadun kerhohuoneistossa, keskimäärin 10 osallistujaa. Kerhonvetäjänä toimi Anne Järvinen.

Virikekerho kokoontui 9 kertaa Esterinkadun kerhohuoneistossa, keskimäärin 15 osallistujaa. Ohjaajina toimivat Anja Laakkio ja Anna-Liisa Vesslin.

Laulupiiri Ilonpisarat kokoontuivat 18 kertaa Halikon Franssintalolla, keskimäärin 16 senioria. Yhdyshenkilönä Helena Savolainen. Ohjaajana ja säestäjänä Helinä Rinne.

Keilakerho kokoontui 47 kertaa Hanhivaaran keilahallilla/Rata57:ssa, keskimäärin 17 osallistujaa. Yhdyshenkilönä Ilpo Sairanen.

Pelikerho kokoontui 9 kertaa Esterinkadun kerhohuoneistossa, keskimäärin 8 osallistujaa. Kerhonvetäjänä Seppo Mäkelä.

Kuntosalicircuit kokoontui 47 kertaa Hanhivaaran liikuntakeskuksessa, osallistujia keskimäärin 5. Yhdyshenkilönä Anne Järvinen.

Toiminnallinen ryhmä kokoontui 47 kertaa Hanhivaaran liikuntakeskuksessa ja osallistujia oli keskimäärin 3. Yhdyshenkilönä Anne Järvinen.

Leffakerho kokoontui 6 kertaa elokuvateatteri Lumossa ja joulukuussa siirryttiin Bio Saloon. Osallistujia keskimäärin 40. Toiminnasta vastasi Pekka Rinne ja loppuvuodesta Riitta Lindqvist. Vuoden leffoina olivat: A Man called Otto (helmikuu), Sisu/Skimbagirls (maaliskuu), The Whale (huhtikuu), Harold Fryn toiveikas taival (syyskuu), Kuolleet lehdet (lokakuu), Mummola (marraskuu).

Sauvakävelykerho kokoontui 38 kertaa Heikki Langen johdolla vuoroon Tupurissa ja Isohärjänmäessä. Huhtikuun lopusta kävelyt siirrettiin keskustaan ja muuttuivat itseohjautuviksi. Osallistujia oli keskimäärin 8.

Sukututkimuskerho kokoontui 18 kertaa Martti Attilan johdolla Esterinkadulla. Keskimäärin 10 osallistujaa.

Digineuvontaa oli saatavilla Esterinkadun kerhohuoneistossa Kalervo Lehtosen ja Timo Luukan kanssa 3 kertaa, keskimäärin 4 osallistujaa.

Senioritanssijat ovat osallistuneet Salon kaupungin järjestämään kerhotoimintaan.

KILPAILUT

Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin keilakilpailut järjestettiin Salossa Hanhivaarassa 7.2.2023. Riitta Anttila voitti naisten sarjan ja Anne Järvinen oli kolmas.

Senioriliiton Patina-keilakisa järjestettiin Tampereella 30.9.2023, 4 osallistujaa Salosta. 

Senioriliiton liittokokouksen yhteydessä järjestetyssä Golf-kisassa oli meiltä kolme osallistujaa.

YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA

Salon vanhusneuvoston jäseniä ovat valtuustokaudella 2021–2024 Anna-Liisa Vesslin (varalla Raili Heikinheimo) ja Päivi Attila (varalla Matti Laakso). Varhan vanhusneuvostossa toimi Anne Juntti.

Edustajamme osallistuivat Senioriliiton ja -piirin kokouksiin. Jäsenemme Arja Lystilä jatkoi Varsinais-Suomen Kansallisen senioripiirin hallituksen puheenjohtajana ja työvaliokunnan jäsenenä, Senioriliiton liittovaltuuston jäsenenä Savonlinnan liittokokoukseen asti, sekä piirin eläkeläisjärjestöjen neuvottelukuntaan eli Varsinais-Suomen EETUn jäsenenä. Puheenjohtaja Ilpo Sairanen oli V-S senioripiirin hallituksen jäsen.

31.3.2023 oli V-S piirin kevätpiirikokous Senioritalo Yrjänässä Turussa.

Senioriliiton XXXVIII liittokokous oli Savonlinnassa 6.-8.6.2023. Viralliset edustajamme olivat puheenjohtaja Ilpo Sairanen ja edellinen puheenjohtaja Juha Punta.

V-S piirin kulttuuripäivää vietettiin Naantalin kirjajuhlien puitteissa 11.8.2023.

11.9.2023 V-S piiri järjesti kehittämispäivän päiväristeilynä Turusta, Ilpo Sairanen, Harri Patrikka, Päivi Attila ja piirin puheenjohtaja Arja Lystilä osallistuivat.

Kolmen piirin tapahtuma oli Pirkanmaalla Ikaalisten Spassa 10.10.2023.

V-S piiri järjesti myös kehittämisen hankepäivän Turun Senioritalossa 18.10.2023.

Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin syyskokous pidettiin 16.11.2023 Salon uudessa seurakuntatalossa, n. 70 osallistujaa, joista 25 salolaisia.


Salossa toimivien eläkeläisjärjestöjen hallitusten jäseniä kokoontui ajoittain Salon Pikku-Eetuun keskustelemaan yhteisistä asioista. Juha Punta ja Ilpo Sairanen osallistuivat 

Senioriliitto tarjosi loppuvuonna Jenny ja Antti Wihurin säätiön tuella museolippuja jäsenille.

Yhdistyksen aktiivit osallistuivat Liiton ja Piirin järjestämiin koulutuksiin roolinsa mukaisesti.

TALOUS

Vuoden 2023 jäsenmaksu oli 25 €, syyspuolella liittyneiltä 10 €. Jäsenmaksu sisälsi Patina-lehden 6 numeroa vuodessa. 90 vuotta täyttäneet ja kunniajäsenet vapautettiin jäsenmaksusta. Taloudellinen tilanne on säilynyt vakaana.

KIITOS

Hallitus kiittää yhdistyksen jäseniä vilkkaasta osallistumisesta toimintaan ja toivottaa aktiivista osallistumista myös kuluvana toimintavuotena 2024 sekä tulevina vuosina.

SALON KANSALLISET SENIORIT RY

Hallitus